Tiistailuento

Aika Tiistai 26.10.2021 klo 17:00 Paikka Zoom-verkkokokous Luennoitsija Mikko Knuuttila (Urheilutoimittaja, tietokirjailija)

Kiinan kansantasavalta on nykyisin yksi maailman menestyneimmistä urheilumaista. Kesällä käydyissä Tokion kesäolympialaisissa Kiina hävisi taistelun mitalitaulukon ykkössijasta Yhdysvalloille vain yhden kultamitalin erolla, ja Pekingistä tulee helmikuussa 2022 historian ensimmäinen kaupunki, joka on toiminut sekä kesä- että talviolympialaisten isäntänä. Tie huipulle lähti kuitenkin kovin vaatimattomista lähtökohdista.

Helsingin olympialaisissa 1952 yhden uimarin voimin esiintynyt Kiina vetäytyi pian olympialiikkeestä Taiwanin asemasta käydyn kiistan vuoksi. Eristäytymisen lisäksi suuri harppaus ja kulttuurivallankumous runtelivat omilla tavoillaan Kiinan urheilua. Maon kuoleman jälkeen alkanut Kiinan urheilun menestystarina onkin mitaleilla mitattuna häikäisevä, mutta tarinaan mahtuu myös runsaasti tummia sävyjä, joita tuore tietokirja Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi valottaa.

Lokakuun tiistailuennolla luennoimassa tietokirjan kirjoittaja Mikko Knuuttila. Knuuttila (s. 1978) työskentelee urheilutoimittajana Ilta-Sanomien ja Urheilulehden yhteisessä urheilutoimituksessa. Hän on seurannut Kiinan urheilu- ja yhteiskuntaelämää tiiviisti vuosien ajan. Vuosina 2017-2018 hän opiskeli Fudanin yliopistossa Shanghaissa HS-säätiön stipendiaattina.

Luento järjestetään etäluentona Zoom-verkkokokouksena.

Liity tapahtumaan alla olevasta linkistä:
https://us06web.zoom.us/j/89466973156

Tervetuloa mukaan!

Etkö ehdi osallistua tiistailuennolle? Liittymällä Suomi–Kiina-seuran jäseneksi saat katsottua kaikki tiistailuennot myös jälkeenpäin verkkotallenteina. Liity siis seuran jäseneksi täältä!

Kirjailijakuva: Toni Härkönen