Tiistailuento

Aika Ti 19.11. klo 17:15-18:45 Paikka Kulttuurikeskus Caisa (Leipätehdas), kokoushuone Vehnä Luennoitsija Juhani Lillberg

Pohjoiset kaupungit kilpailevat parhaan talvikaupungin maineesta. Kaikilla on myös omat talvifestivaalinsa ja veistotapahtumansa. Sapporon lumifestivaali on pitkään ollut tunnetuin talvifestivaali yli kahdella miljoonanalla kävijällään. Ajan mittaan Harbinin  jää- ja lumifestivaali Pohjois-Kiinassa on kuitenkin noussut ainakin mittasuhteiltaan suurimmaksi talvitapahtumaksi. Kiinalaiset jääveistäjät ovat talvisin töissä myös Lapin lumihotelleissa ja erikoisprojekteissa muualla maailmassa. Parhaillaan Kiinassa mietitään missä muodossa talvitaide voisi olla mukana myös Pekingin talviolympialaisten kulttuuriohjelmassa vuonna 2022.

Marraskuun Tiistailuennolla on tarkoitus selvittää sanoin ja kuvin mistä talvitaiteessa on kysymys ja miten Harbin ja kiinalaiset yleisemminkin ovat nousseet johtavaan rooliin talvitaiteessa.

Esitelmän pitäjä kanslianeuvos Juhani Lillberg Jyväskylästä on Kansainvälisen lumen- ja jäänveistoliiton pitkäaikainen presidentti. Hän on talvitapahtumien asiantuntija ja on vuosikymmenien mittaan tuomaroinut yli sata kansainvälistä lumen- ja jäänveistokilpailua eri puolilla maailmaa. Harbinin jää- ja lumifestivaalissa hän on eri tavoin ollut mukana sen käynnistämisestä lähtien.