Taru Salmenkari · Kiina sanoin ja kuvin 3/1989
Perinteinen kiinalainen ajattelu pohjautuu käsitykseen yinistä ja yangista. Yin ja yang muodostavat keskenään näennäisesti vastakohtaisia pareja, kuten pimeys ja valo, kylmä ja lämmin, maa ja taivas sekä feminiininen ja maskuliininen. Sekä yin että yang sisältyvät kaikkeuteen, taoon. Ne muodostavat kokonaisuuden, jossa yin sisältää aina yangin siemenen ja päinvastoin. Ne ovat keskenään yhteydessä ja toisistaan riippuvaisia ja jatkuvasti keskinäisen muutoksen alaisina.
Tässä näkemyksessä äärimmäisyys on pahaa. Niin yinin kuin yanginkin pääsy valtaan aiheuttaa kaaosta: ihmisessä sairauksia ja luonnossa mullistuksia. Esimerkiksi talvi- ja kesäpäivänseisaukset olivat tällaisia kriittisiä pisteitä, joiden aikana uhrien suorittaminen oli erityisen tärkeää.
Kiinalainen ajattelu on kuitenkin hyvin monikerroksellista, eikä tämäkään kehittynyt, filosofinen näkemys siirtynyt sellaisenaan kansanuskoon, jossa yang saattoi hyvinkin edustaa hyvää ja yin pahaa. Toisaalta sivistyneistön kongfuzilaiseen ja taolaiseen näkemykseen sisältyy kansanomaisia aineksia. Sivistyneistökin toimitti rituaaleja, joita Kongfuzi oli pitänyt tradition jatkamiseksi tärkeinä, ja uhrasivat moninaisille kansanomaisen taolaisuuden jumalille, jotka olivat kehittyneet erilaisista luonnonvoimien hengistä elleivät olleet historiallista perua.
Näistä luonnonvoimista tunnetuimpia ovat virtoja ja vesiä hallitsevat lohikäärmeet. Ne eivät olleet luonteeltaan pahoja, sillä vaikka ne ajoittain tuottivat tulvia ja kuivuutta, olivat ne toisaalta myöskin välttämättömän sateen tuojia.
Kaikkien ilmiöiden perimmäisestä hyvyydestä ei kuitenkaan voitu olla varmoja. Näiden ilmiöiden, eläinten ja esineiden henget tuli lepyttää niiden suosion saamiseksi ja vihan välttämiseksi.
Pahat henget
Varotoimista huolimatta kiinalaisia vainosivat monenlaiset pahat henget, jotka olivat erityisen aktiivisia syntymän, avioitumisen tai kuolemantapauksen aikoihin sekä viidennen kuukauden alussa ja vuodenvaihteen tienoilla, jolloin kotia suojeleva lieden jumala oli taivaassa antamassa raporttiaan. Oli aaveita, jotka kostivat heille elämän aikana tehdyt vääryydet tai vain toteuttivat päähänpistojaan; jiangshit nousivat öisin arkustaan väijymään kulkijoita, nälkäiset henget vaeltelivat etsimässä ruokaa, joka muuttui heidän huulillaan tuhkaksi; viehättävän neidon hahmon ottaneet kettuhenget viettelivät pahaa-aavistamattomia miehiä; eläimeen tai esineeseenkin kätkeytynyt paha henki saattoi öisin kiusata, jopa tappaa uhrejaan; puissa asui rniehiä, joilla oli linnun jalat; eikä aina onnistunut välttämään tauteja levittäviä demoneitakaan.
Pahaa torjuttiin erilaisilla amuleteilla sekä aseilla, kirjoitusmerkeillä, virkasineteillä, otteilla klassikoista ja monin onnea tuottavin symbolein ja kuvin. Talon oviin oli ripustettu kahden ovijumalan, pelottavan ja vahvan soturin, kuvat. Ovijumalien terkoituksena oli paitsi estää pahojen henkien sisäänpääsy myös tarkistaa kuolevan ihmisen sielua hakevien olentojen valtuutuksien autenttisuus.
Jos paha kuitenkin pääsi yllättämään, oli mahdollista selviytyä hyveellä tai ylivoimaisella älykkyydellä. Erilaisia hämäyksiä käytettiin: poikalapsi puettiin sairastuessaan hengillekin vähäarvoisemmaksi tytöksi, ja maanviljelijä hyvän sadon saadessaan huusi pellolla ääneen huonoa onneaan. Yleensä henget eivät voineet mitään heitä pelkäämättömille ihmisille, joille he harvoin edes vaivautuivat näyttäytymään. Toisaalta on tarinoita, joissa tällainen henkilö on kohdannut yliluonnollisen olennon ja jopa kutsunut Sen kotiinsa päivälliselle.
Taolaisetja buddhalaiset munkit manasivat riivaajahenkiä, jotka näin saatiin alkuperäiseen hahmoonsa ja voitiin sellaisena tappaa. Lisäksi apuun saattoi rukoilla erilaisia jumalia, kuten rumaa mutta poikkeuksellisen älykästä Zhong Kuita tai sodanjumala Guan Dia, joka delegoi tehtävän esimerkiksi Ukkosen Jumalalle. Näissäa toimissaan Ukkosen jumala on useinkin tarvinnut ihmisen apua.
Buddhalainen helvetti
Buddhalaisuus toi mukanaan Känaan ajatuksen siitä, että pahoista teoistaan joutui maksamaan kuolemansa jälkeen, ei vain alempana inkarnaationa vaan myös helvetissä kärsimällä. Kongfuzilaisten esi-isien vointi riippui jälkeläisten maan päällä suoritetuista toimista, ja taolaiset keskittyivät pidentämään elämää, joka kuitenkin saattoi jatkua kuolemattomuutena näennäisen kuolemankin jälkeen. Kansanuskossa elämä jatkui kuoleman jälkeen samanlaisena: taloudelliset huolet eivät loppuneet, ja byrokratian koneistokin jatkoi toimintaansa tuonpuoleisessa vaatien erilaisia dokumentteja, kuten passeja, sekä lahjuksia. Omaiset saattoivat kuitenkin uhraamalla helpottaa kuolleen elämää matkalla lukuisten buddhalaisuudesta lainautuneiden helvettien läpi.
Buddhalainen helvetti, johon oli sekottunut taolaisia piirteitä, oli oma maailmansa. Sillä oli omat kaupunkinsa ja maaseutunsa, ja eräiden tietojen mukaan se sijaitsi Sichuanin alapuolella. Sitä hallitsi Yama-niminen jumaluus, kiinaksi Yanluo Wang. Hän oli pääjumaluuden, Jadekeisarin alainen, olipa ensimmäinen Yama erotettukin liiallisen armeliaisuuden tähden.
Kun Yaman rekistereiden mukaan tietyn ihmisen aika oli tullut, hän – tai eräiden tietojen perusteella kaupunginjumala Chenghuang – lähettää yleensä hevospäisen Mamianin ja häränpäisen Niutoun noutamaan tämän sielua. Sielu viedään aluksi Chenghuangin luokse. Siellä se viettää 47 päivän ajan vapaana tai rangaistavava pahojen tekojen takia. Samasta nimestä johtuvat virheet pyritään korjaamaan, ja väärin perustein haettu sielu saa palata ruumiiseensa.
Tämän jälkeen sielu joutuu Yaman eteen. Käydään läpi hyvien ja pahojen tekojen rekisteri, ja aiempien, jo unohdettujen elämien rikkeet, ne paljastavaa peiliä käyttäen. Mikäli sielu osoittautuu hyväksi, hänet lähetetään suoraan kuolemattomien asuinsijoille Kunlun-vuorelle tai Lännen paratiisiin Buddhan seuraan. Muussa tapauksessa se joutuu helvetin tuomioistuimien eteen.
Helvetin tuomioistuimet
Tuomioistuimia on kymmenen. Ensimmäisen Yaman jälkeen on edessä kahdeksan varsinaista tuomioistuinta, tai vain jotkut niistä rikkomusten mukaan. Ensimmäinen tuomitsee epärehellisiä välittäjiä ja tietämättömiä tohtoreita, toinen huonoja virkamiehiä, väärentäjiä ja panettelijoita, kolmas saitureita, vääränrahantekijöitä, epärehellisiä kauppiaita ja jumalanpilkkaajia, neljäs rankaisee murhaajia, ei-uskovia ja himoisia, viides pyhäinhäpäisijöitä, kuudes haudanhäpäisijöitä sekä ihmislihan syöjiä ja myyjiä, seitsemäs on varattu niille, jotka eivät ole osoittaneet kunnioitusta vanhempiaan kohtaan, ja kahdeksas huolehtii murhapoltoista ja onnettomuuksissa ennen aikojaan kuolleista. Näiden tuomioistuinten yhteydessä suoritetaan useinkin äärettömän julmat rangaistukset, kuten öljyssä keittäminen tai palasiksi pilkkominen. Ja jotta sielu voisi kärsiä enemmän, hän herää jokaisen kidutuksen jälkeen uudelleen henkiin. Kun sielu on kärsinyt asiaan kuuluvan määrän, se joutuu helvetin viimeiseen vaiheeseen. Se siirretään unohduksen kautta tulevaan ruumiiseensa.
Apinakuningas Taivaassa
Helvetti on ollut kiinalaisessa kirjallisuudessa suosittu aihe. Siitä kertoo myös yksi Kiinan kuudesta kuuluisasta klassisesta romaanista. Matka länteen eli Xiyouji.
Tarina kertoo väljästi Tang-kaudella Intiaan matkanneen buddhalaisen munkin Xuan Zangin vaiheista. Kirjan keskushenkilö on Apinakuningas, yksi peking-oopperan rakastetuimpia hahmoja. Apinakuningas voi samanaikaisesti olla älykäs ja tyhmä, vahva ja heikko, ja ennen kaikkea se tekee mitä haluaa. Tämä hahmo, sattuman ja siten myös kaaoksen ja pahan ilmentymä, syntyi kivimunasta ja hallitsi 300 vuotta kotiseutunsa apinoita. Huolestuttuaan edessä olevasta kuolemasta se kävi pyhän miehen oppiin saavuttaakseen kuolemattomuuden. Eräänä päivänä sen sielua tullaan kuitenkin hakemaan, mutta Itäisen meren lohikäärmekuninkaalta varastamansa ihmesauvan avulla Apinakuningas kuitenkin lyö noutajansa ja lähtee vielä helvettiinkin pyyhkimään oman nimensä kuolleiden kirjasta.
Apinakuningas kutsutaan taivaaseen töihin, mutta vähäiseen virkaansa pettyneenä Apinakuningas aiheuttaa sielläkin hävitystä. Ohessa Apinakuningas syö kuolemattomuuden persikoita ja jumaluuksille valmistetun kuolemattomuuden eliksiirin. Taivaan sotajoukotkaan eivät voita Apinakuningasta, ja kun se lopulta vangitaan, ei rangaistukseksi tarkoitettu sulatusuuni pysty enää Apinakuninkaaseen. Lopulta Buddha saa oveluudellaan Apinakuninkaan satimeen tuomansa vuoren uumeniin. Tarinan loppu on buddhalaisittain onnellinen: Apinakuningas saa sovittaa tekonsa seuraamalla munkki Xuan Zangia tämän vaiheikkaalla matkalla Intiaan.
Taolaisuus ja kaaos
Apinakuningas ei tietenkään ole Kiinan byrokraattisessa ja tiukastihallitussa yhteiskunnassa ainoa kaaoksen elementti. Keskisyksyn juhla kuukalenterin kahdeksannen kuukauden 15. päivänä on naisten ja lasten juhla, jolloin he suorittavat uhreja ostamilleen kuville ja kuulle. Miehet eivät ota osaa serenionioihin, sillä täysikuu on tällöin kirkkaimmillaan, ja kuussa kiinalaisten silmin asuu jänis, vastakohtaisuuden symboli.
Tämän kaltaiset juhlat eivät kuitenkaan ole tärkein yhteiskunnallisen paineen purkaja. Se on taolaisuus. Taolaisuus oli yhteiskuntaa hallitsevan kongfuzilaisuuden ajatuksille sekä yhteiskunnallisesti että moraalisesti vieras. Elämä yhteiskunnan velvollisuuksista vapaana, sopusoinnussa luonnon kanssa ja kuitenkin varsinaista oppia välttäen on kongfuzilaisuudelle vastakkainen. Myöskään viinistä luopuminen, boheemi taiteilijaelämä tai jopa seksuaalinen hurjastelu eivät sopineet yleiseen moraalikäsitykseen. Taolaisuudesta tulikin nimenomaan erakkojen ja kapinallisten oppi.
Vaikka taolaisuus edustaa kiinalaisessa yhteiskunnassa kaaosta, sitä ei tule pitää pahana. Moni kongfuzilainen suhtautui suopeasti taolaisuuteen ja noudatti sen henkeä yksityiselämässään tai virkauransa jälkeen. Kiinalaiset näkevätkin taolaisuuden ja kongfuzilaisuuden eräänlaisena yin- ja yang-suhteena: järjestyksen aikana vallitsi kongfuzilaisuus, joka kuitenkin dynastian rappeuduttua antoi tilaa taolaisille kapinaliikkeille, jotta uusi kukoistus saataisiin alkuun.