Julkaisemme Suomi–Kiina-seuran puheenjohtaja Mikko Puustisen artikkelin syyskuun Kiina sanoin ja kuvin -lehdestä poikkeuksellisesti myös erillisjulkaisuna sivuillamme. Lisää kiinnostavia artikkeleita voit lukea vanhoista Kiina sanoin ja kuvin -lehdistä täällä.

KIINAN SEURAAMISEN TUSKA – JA TÄRKEYS

Kiina ei tuomitse Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Kiina rikkoo uiguurien ihmisoikeuksia
Xinjiangissa. Kiina on ajanut median ja kansalaisyhteiskunnan nurkkaan Hongkongissa.
Kiina uhkaa Taiwania, ja niin edelleen. Tuskallista seurattavaa. Miksi Kiinaa on kuitenkin
seurattava?

Pidimme siitä tai emme, Kiina on avainroolissa maailmantaloudessa. Kiinassa valmistetut tavarat ja niiden osat mahdollistavat kuluttajien, yritysten ja jopa valtioiden toiminnan ympäri maailmaa. Kun toimitusketjut Kiinan ja muun maailman välillä yskivät, tuntuvat vaikutukset kotitalouksissa ja yrityksissä kaikkialla.

Tunne siitä, että Kiinan toiminnalla on entistä suurempi vaikutus myös turvallisuutemme kannalta, on vahvistunut. Sen merkitys, miten Kiina suhtautuu kansainvälisiin konflikteihin lähialueillamme, on konkretisoitunut Ukrainan sodan myötä. Kiinan ja muiden maiden jännitteet Kiinan lähialueilla ja muualla maailmassa heijastuvat myös meille Suomeen.

Kiina on maailman suurin kasvihuonepäästöjen tuottaja. Saavuttaako Kiina 2030-päästökatto- ja 2060-hiilineutraaliustavoitteensa vaikuttaa merkittävästi siihen, saadaanko ilmastonmuutos maailmanlaajuisesti hidastumaan siedettävälle tasolle.

Kysymys on talouden, turvallisuuden ja ilmaston lisäksi myös ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Äänenpainot, jotka kertovat tarpeesta vähentää vuorovaikutusta Kiinan kanssa, ovat vahvistumassa. Kiinan toiminta valtiona antaa niille pontta, mutta entä Kiinassa asuvat ihmiset yksilöinä? Heidän ihmisoikeutensa? Parantuvatko ne, jos omalta osaltamme edistämme Kiinan eristäytymistä muusta maailmasta? Pohjois-Korea on varoittava esimerkki, mihin eristäytyminen ja eristäminen voi pahimmillaan johtaa.

Tällä hetkellä Kiinan puoluevaltio itse eristää kansaansa muusta maailmasta. Sillä, miten muu maailma reagoi asiaan, on kuitenkin merkitystä lopputuloksen kannalta. Kyseessä on toimien ja vastatoimien kierre, joka ei ole nykyisellään kenenkään hallinnassa.

Kiinan laaja-alainen seuraaminen

Suomi-Kiina-seuran yksi keskeinen toiminnallinen sisältö liittyy kiinan kielen ja kulttuurin tuntemisen edistämiseen. Politiikan, talouden ja muiden kovien tekijöiden keskellä kielellisen ja kulttuurisen ymmärtämisen merkitystä ei voi vähätellä. Itse asiassa sen merkitys pitäisi vain korostua. Kun autoritaariset johtajat haastavat poliittisia järjestelmiä, joskus sekä omia että toisten, kuten Venäjän tapauksessa, kielellisellä ja kulttuurisella ymmärtämisellä on keskeinen rooli kansan syvien rivien mielipiteiden ymmärtämisessä ja siten siinä, millaista pontta johtajat saavat pyrkimyksilleen.

Laaja-alaisempia näkökulmia tarvitaan myös meidän oman, Suomen ja suomalaisten, Kiina-suhteen arvioimiseksi.

Tavanomaiseksi on noussut kommentti, jonka mukaan Kiinan suhteen ei tule olla liian naiivi. Se on varmasti sinänsä hyödyllinen ja napakka tapa esittää tietty näkökulma Kiinan ja erityisesti sitä johtavan puolue- ja viranomaiskoneiston toimintatapojen ja motiivien osalta, mutta antaako se todella meille syvällisempää ymmärrystä Kiinasta ja suhteestamme siihen? Missä määrin kysymys on myös siitä, että Suomen ja suomalaisten on yksinkertaisesti ollut ja on pakko olla vuorovaikutuksessa Kiinan kokoisen valtion ja talouden kanssa? Ja onko kysymys myös pikemminkin siitä, ettei kuitenkaan syvällisesti ole ymmärretty tai ymmärretä sitä, mihin Kiina on menossa, kuin halusta ajatella asiat paremmin päin?

Vastauksien antamisessa näihin ja muihin kysymyksiin tarvitaan ei vain politiikan tai talouden, vaan myös historian, kulttuurin, kielen ja monien muiden tieteenalojen ja muiden yhteiskuntaelämän osa-alueiden, mukaan lukien elinkeinoelämän asiantuntijoita.

Onneksi Kiinan seuraamisen voimavarat ja osaaminen ovat kasvaneet 2000-luvulla. Vaikka ne eivät vieläkään ole riittävät ottaen huomioon kasvavan tarpeen Kiinan ymmärtämisen suhteen, on niissä tapahtunut edistystä. Näin on tapahtunut muun muassa opetus- ja tutkimuskentän osalta, mihin liittyen kerromme tässä lehden numerossa ajankohtaiset tiedot Turun yliopistossa käynnistyneestä kiinan kielen pääaineopetuksesta, joka on tärkeä lisä kiinan kielen opetukseen Suomessa.

Jotta ymmärtäisimme, mitä Kiinassa todella tapahtuu, on tarve asioiden seuraamiselle paikan päältä suuri. Tässä suhteessa tämänhetkinen tilanne on huolestuttava. Kiina on käytännössä ollut Suomesta sinne suuntautuville matkoille lähes kiinni jo kaksi ja puoli vuotta, eikä matkustamisen avaamisesta pandemiaa edeltäneeseen tilanteeseen ole tietoa. Samalla Kiinan koronasulut ovat saaneet monet Kiinassa asuvat suomalaiset pakkaamaan laukkunsa ja suuntaamaan muualle.

Mitä vähemmän Kiinassa on suomalaisia, joko pidempi- tai lyhyempiaikaisina vieraina, sitä ohuemmaksi ymmärryksemme siitä, mitä Kiinassa tapahtuu, käy. Kansainvälinen media, mukaan lukien suomalaiset tiedotusvälineet, kykenevät edelleen toimimaan Kiinassa, mutta toimintaympäristö on muuttumassa entistä haastavammaksi. Uusien Kiina-asiantuntijoiden ja -osaajien syntymisen näkökulmasta on huolestuttavaa, että Kiinan sulkeutuminen on iskenyt myös opiskelijoiden pääsyyn Kiinaan. Lehtemme tämä numero kertookin suomalaisten pääsystä ja läsnäolosta Kiinassa sekä ajankohtaisesta että historiallisesta näkökulmasta.

Voi vain toivoa, että Kiina mahdollistaa maiden välisen liikkumisen palautumisen mahdollisimman pian, koska se on paitsi suomalaisten, myös kiinalaisten etu, ja konkreettinen mittari sille, jatkaako Kiina avautumista vai onko se kääntänyt suuntansa sulkeutumiseksi.


Mikko Puustinen
Puheenjohtaja, Suomi–Kiina-seura ry