Suomi−Kiina-seuran vahvoja naisia Aune Laurikainen

Aune Lydia Laurikainen (os. Koskelainen) syntyi 16. syyskuuta 1909 Helsingissä ja kuoli kotikaupungissaan vuonna 1989. Hänen puolisonsa oli Uuno Arvo Laurikainen ( 10 . 7. 1906−08.06. 1976), joka toimi Suomi−Neuvostoliitto-Seuran taloudenhoitajana. Aune ja Uuno Laurikaisille syntyi kaksi lasta, Arvo ja Erna, joista Arvo toimi seuran julkaisun Kiina sanoin ja kuvin -lehden toimittajana ja päätoimittajana sekä näyttelyvastaavana 1950-luvun loppupuolelta vuoteen 1970.

Taustaa

Aune Laurikainen oli vakaumuksellinen kommunisti. Matti Salminen kirjoittaa Aune Laurikaisen taustasta Pentti Haanpään tarina (Into, 2013) -kirjassaan seuraavaa:

”Itse olen käyttänyt Etsivän keskuspoliisin (EKP) muistioiden ohella Kansan Arkistossa olevia lähdeaineistoja ja Suomen kommunistisen puolueen kaaderijaoston tietoja, joissa on silloisen puoluekurin vuoksi tarkat tiedot suomalaisista kommunisteista. Samassa paikassa on myös Laurikaisen oma selvitys itsestään ja toiminnastaan. Seuraava kuvaus on yhdistelmä näistä molemmista tietolähteistä. Totuus on jossain siellä välillä, koska kaikki tietolähteet pohjautuvat ilmiantajien antamiin tietoihin, tarkkailuun ja vihjailuihin, joiden todenperäisyyttä on mahdoton tarkistaa.

Aune Laurikainen, omaa sukua Koskelainen, oli syntynyt Helsingissä 1909. Kovan luokan kommunisti hän oli, siitä ei ole epäilystäkään. Kaaderijaoston papereissa on jopa luonnekuva: ’Luonteeltaan itsenäinen, mutta äkkipikainen ja kova. Työntekijänä tarmokas ja työkykyinen.’

Laurikainen itse kertoi liittyneensä Suomen kommunistiseen puolueeseen vasta 1932, vaikka kaaderijaoston papereissa ajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 1926. Jotain hän kuitenkin puolueen eteen teki jo 1920-luvulla, sillä hänet pidätettiin ensimmäisen kerran epäiltynä valtiopetoksesta vuonna 1928. Toisen kerran hänet pidätettiin kaaderijaoston papereiden mukaan 1938. EKP:n tietojen mukaan Laurikainen kävi 1935 Moskovan Lenin-koulun ja palasi takaisin Suomeen 1937. Pidätys 1938 ei johtanut pitkään vankeustuomioon, sillä talvisodan jälkeen Laurikainen toimi vasta perustetun Suomi–Neuvostoliitto-Seuran (SNS) sihteerinä. Hän oli myös Kansankulttuuri-kustantamon perustajajäsen vuodelta 1940.

Molemmat tietolähteet kertovat, että sekä Aune että hänen miehensä Uuno Laurikainen otettiin turvasäilöön marraskuussa 1940. Turun hovioikeus julisti joulukuussa 1941 heidät vangituiksi. Aune Laurikainen sai kuuden vuoden tuomion valtiopetoksen valmistelusta. Sodan jälkeen hänet vapautettiin.

Laurikainen jatkoi SNS:n sihteerinä. Kaaderijaoston papereiden mukaan hänen tehtäviinsä kuului SKDL:n julkaisujen toimittaminen. Vuonna 1950 hän kävi Sirola-opiston jatko- ja kertauskurssin. Vuonna 1952 hän halusi itse pois aiemmasta työtehtävästään ja hänestä tuli 1951 perustetun Suomi-Kiina-seuran sihteeri.”

Mukava ihminen

Matti Salmisen kuvaus Aune Laurikaisesta luo kuvan kovapintaisesta politrukista, mutta hänet tunteneet haastattelemani ihmiset muistavat Aune Laurikaisen ”hyvin mukavana ihmisenä”. Niin tai näin, on melko ilmeistä, että Aune Laurikainen sai tehtäväkseen panna pystyyn Suomi−Kiina-seuran Suomi−Neuvostoliitto-Seuran mallin mukaan. Kuka tuon tehtävän antoi, SKP, kiinalaiset, vai molemmat tahot yhdessä, sitä on vaikea selvittää. Tiedetään, että Tukholmasta käsin Suomenkin asioita hoitanut Kiinan lähetystön asiainhoitaja, kenraali Geng Biao, vieraili Suomessa vuoden 1951 alussa, vähän ennen Suomi−Kiina-seuran 15.6. tapahtunutta perustavaa kokousta. Asiainhoitajan vierailu Suomessa ainakin vauhditti, jollei pannut alulle, seuran perustamista.

Kommunistien yhteinen asia

SKP:n aktiivin oli varmasti 1950-luvun alussa helppo ryhtyä rakentamaan Suomi−Kiina-seuraa, sillä olivathan Neuvostoliiton ja Kiinan kommunististen puolueiden välit tuolloin, ainakin julkisuudessa, hyvät. Seuran toiminnan rahoittaminen tapahtui, ainakin välillisesti, ulkopuolisen tuen turvin. Aivan ensimmäisinä toimintavuosina kirjattiin seuran tuloihin suhteellisen suuria summia ulkopuolisina lahjoituksina. Keneltä lahjoitukset tulivat ei näy arkistojen tiedoista. Myöhemmin 1950-luvulla seura ansaitsi osan toimintavaroistaan myymällä kiinalaisten lahjoittamien käsityötaiteen näyttelyiden esineitä eri puolilla Suomea järjestettyjen näyttelyiden yhteydessä sekä arpajaisten avulla. Seura hankki tuloja myös ostamalla kiinalaisia käsityötaide-esineitä ja kulutustavaroita myytäviksi myyjäisissä. Seuran arkistosta löytyneet kirjeet seuran kiinalaiselle veljesjärjestölle kertovat, että jossakin vaiheessa kiinalaiset ovat alkaneet antaa Suomi−Kiina-seuralle säännöllistä kuukausittaista avustusta. Tilanne kuitenkin alkoi muuttua 1960-luvun alussa. Nyt ei Kiinalla enää ollut aikaisemmassa määrin varaa lähettää näyttelyitä ja taiteilijaryhmiä Suomeen, mutta suora ja epäsuora seuran taloudellinen avustaminen kuitenkin ilmeisesti jatkui.

Mistä tulot?

Edellä kerrotusta huolimatta oli seuran kulttuurivaihtotoiminta 1950- ja 1960-luvuilla sekä laajaa että vähitellen poliittisestikin monipuolista, mistä kunnia varmaankin kuuluu sekä ahkeralle pääsihteerille että 1956 puheenjohtajaksi valitulle Urho Kähöselle ja vuodesta 1960 vuoteen 1969 puheenjohtajana toimineelle Toivo Teranteelle. Seuran talouden rakennetta ja suhdetta Kiinaan 1960-luvulla kuvaa hyvin arkistosta löytynyt kirje kiinalaiselle veljesjärjestölle syksyltä 1965 sen jälkeen kun seura oli järjestänyt ensimmäisen turistimatkan Suomesta Kiinaan.

”Helsinki 20.10.1965.
Kiinan Ulkomaisia Kulttuurisuhteita Hoitava Seura Peking

Hyvät Ystävät.

Olemme hyvin kiitollisia teille kaikesta siitä avusta, jonka Kiinassa viime elokuussa vieraileva seuramme turistiryhmä sai teidän taholtanne. Matka oli onnistunut ja kaikki matkaan osallistuneet henkilöt ovat olleet hyvin tyytyväisiä.

Samoin kiitämme niistä lähetyksistä, joita saimme Kiinan Kansantasavallan 16-vuotisjuhlien merkeissä seuramme käytettäviksi. Lähetys sisälsi postikortteja, muutamia postimerkkejä, paperinleikkauksia, kaksi diapositiivisarjaa ja muutamia kirjoja. Käytämme niitä näyttelyjemme yhteydessä.

Suomi-Kiina Seura (seuran nimen virallinen kirjoitusasu uudistettiin Kiina sanoin ja kuvin -lehden numerosta 3/1986 lähtien muotoon Suomi−Kiina-seura, vanhoissa sitaateissa käytetään vanhaa kirjoitusasua) on saanut 112 suurikokoista valokuvaa, joista voidaan valmistaa valokuvanäyttely. Mutta näyttelyn valmistamiseen ja esillepanoon ei meillä ole varoja.

Suomi-Kiina Seura saa avustuksena teiltä 2.200 markkaa (3928,10 € nykyrahassa) kuukaudessa. Seuran huoneiston vuokra on sähkön kanssa 1.100 mk (1964,05 €) kuukaudessa. Palkkamenot ovat 2.100 mk (3.749,55 €) kuukaudessa (3 henkilöä).Joka kuukausi välttämättömät kulumme ovat 1.000 mk (1.785,50 €) suuremmat kuin avustuksemme. Kaikki muut menot (posti-, puhelin-, toimistotarvike-, siivous-, näyttely-, myyjäis-, ilmoitus- ym.) meidän on yritettävä hankkia myyjäistemme avulla. Valtiolta olemme saaneet tänä vuonna apua 2.000 mk (3.571,00 €).

Kiinaa koskevien näyttelyjen yhteydessä olemme pitäneet myyjäisiä, joista olemme saaneet tuloja näyttelymenoja varten. Nykyisin suomalaiset liikkeet tilaavat niin paljon kiinalaista tavaraa ja myyvät niitä kaupoissaan, että meidän ansiomme myyjäistämme ovat tuntuvasti vähentyneet. Lisäksi meillä on vaikeuksia ostaessamme tavaroita Kiinasta. Eräät kiinalaiset liikkeet antoivat meille aikaisemmin alennuksia ja pitempiä maksuaikoja, mutta tänä vuonna he ovat ottaneet alennukset pois ja vaativat tavaroistaan maksun heti. Me olemme aikaisemmin maksaneet laskumme täsmällisesti sopimusten mukaan. Olemme erittäin pahoillamme nykyisestä käytännöstä.

Suomi-Kiina Seuran perustamisesta tulee 15.6.1966 kuluneeksi 15 vuotta. Meillä on siis menossa juhlavuosi. Olemme suunnitelleet tämän juhlavuoden aikana pidettäväksi erilaisia näyttelyitä, elokuvapäivät, kirjallisuusesittelyjä, esitelmätilaisuuksia, jäsenhankintakilpailut jne. Mutta näihin järjestelyihin meillä ei ole varoja. Olemme vakavasti ajatelleet luovuttaa pois huoneiston, jossa seuran toimisto sijaitsee. On suuri vahinko jos seura menettää huoneistonsa, sillä se on keskeisellä paikalla ja yleisö on 15 vuoden ajan tottunut käymään toimistossamme, näyttelyissämme ja myyjäisissämme ja tutustumaan täällä Kiinaan ja aineistoon Kiinasta.

Henkilökuntaamme kuuluu sihteeri, joka hoitaa suunnitelmat, kokoukset, kirjeenvaihdon, kirjanpidon ja yleensä ulospäin suuntautuvan yhteydenpidon; Kiina sanoin ja kuvin -lehden päätoimittaja, joka valmistaa lehden, hoitaa myyjäiset ja näyttelyt; toimistoapulainen, jonka tehtävänä on filmien lainaukset, postitukset, kiinalaisten lehtien tilaukset ja jäsenkortiston hoitaminen.”…

Kirje päättyi toivomukseen tulevasta yhteistyöstä melko topakoin sananmuodoin seuraavasti:

”Toivoisimme, että Kiinan Ulkomaisia Kulttuurisuhteita Hoitava Seura ystävällisesti harkitsisi minkälaisia mahdollisuuksia on olemassa Suomi-Kiina Seuran toiminnan tukemiseksi. Ehdotamme puolestamme Suomi-Kiina Seuran toiminnan jatkamiseksi seuraavaa:

1. Määrärahan korottamista menoja vastaavasti;
2. Kiinalaisen näyttelyaineiston uusimista;
3. Entisten ehtojen voimassa pitämistä kiinalaisissa liikkeissä, jotka ovat Suomi-Kiina Seuran liikevaihdossa;
4. Kulttuurivaihdon lisäämistä Suomen ja Kiinan välillä mm. kirjallisuuden kääntämistä;
5. Kiinalaisten elokuvapäivien järjestämistä huhtikuussa 1966 ja elokuvataiteilijain vierailua päivien aikana Suomessa;
6. Kolmen kiinalaisen taiteilijan (laulaja, kansallinen soittaja ja tanssija) vierailu Suomi-Kiina Seuran 15-vuotisjuhlissa toukokuun lopussa 1966;
7. Grafiikan luennoitsijan vierailu Suomessa 1966 keväällä (prof. Aukusti Tuhkan ehdotus);
8. Kiinalaisen neulaterapiaa hallitsevan lääkärin vierailu Suomessa luennoimassa 1966 keväällä.

Nämä ovat toivomuksia, joista valitsette teille sopivat. Jos nämä toivomuksemme voitaisiin täyttää, yhteistyömme Suomen ja Kiinan kulttuurivaihdon hyväksi astuisi pitkänaskeleen eteenpäin.

Toivotamme seurallenne menestystä ja jäämme odottamaan vastaustanne. Kunnioittavasti.

Suomi-Kiina Seura: Aune Laurikainen”

Kiina toimitti ja maksoi

Tiedot seuran saamista suorista kuukausiavustuksista Kiinasta hieman himmentävät Aune Laurikaisen johtaman seuran saavutuksia kulttuurivaihdon saralla − kulttuurivaihto on tapahtunut sisällöltään valtaosin Kiinan toimittamana ja melko pitkälti Kiinan kustantamana.

Suomen opetusministeriö myönsi ensimmäisen toiminta-avustuksen Suomi−Kiina-seuralle vasta vuonna 1965 ja tuolloin avustussumma oli 2.000 mk (nykyrahassa 3.571 €). Seura vastasikin avustuspäätökseen kiitoksella ja pyynnöllä korottaa avustus 10.000 markkaan (17.855 €). (Vasta maitten välille solmittujen kulttuurivaihto-ohjelmien ja kulttuurivaihtosopimuksen solmiminen 1984 vakiinnuttivat Suomi−Kiina-seuralle säännöllisen toiminta-avustuksen Suomen opetusministeriöltä.)

Suomi−Kiina-seuran saama suora tuki Kiinasta päättyi myöhemmin vuoden 1979 lopussa, jolloin seura sai viimeisen kerran lehtiavustusta Kiinasta Kiina sanoin ja kuvin -lehden toimittamista varten. Tuolloin avustuksen suuruus oli seuran kirjanpidon mukaan 24.400 mk (13.298,00 €). Ei liene sattumaa, että avustuksen päättyminen osui yksiin sen kanssa, että seura oli vuoden 1979 alussa pyytänyt Amnesty Internationalilta arviota Kiinan ihmisoikeuksien tilasta ensimmäisen kerran lehteen 1/1979. Edellä mainittua syy-yhteyttä ei koskaan suoraan kerrottu seuran toimihenkilöille, mutta mutkan kautta se ymmärrettiin. Vuoden 1980 alusta lähtien seura onkin voinut ylpeänä julistaa toimivansa täysin kotimaisen rahoituksen varassa.

Välit kiristyvät

Kulttuurivallankumous kärjisti seuran pääsihteerin ja hänen Kiina sanoin ja kuvin -lehden päätoimittajana toimineen poikansa Arvo Laurikaisen välejä Suomessa toimineisiin kiinalaisiin diplomaatteihin. Oma lukunsa tietenkin ovat olleet Laurikaisten henkilökohtaiset suhteet Suomen kommunistisen puolueen sisällä − tämän kirjoittajalle on selvää, että Laurikaisille oli kehittynyt pitkän työrupeaman aikana läheiset suhteet Kiinaan ja kiinalaisiin, eikä sitä varmaankaan katsottu kaikissa kommunistipiireissä hyvällä. Hyvin paljastavana dokumenttina Laurikaisten suhteesta kiinalaisiin diplomaatteihin kulttuurivallankumouksen alkamisen jälkeen toimii Arvo Laurikaisen muistio siitä, kuinka Kiina sanoin ja kuvin -lehti 1/1967 saatiin hyvin vaikean prosessin kautta synnytetyksi. Muistio paljastaa myös sen, kuinka tarkasti kiinalaiset diplomaatit puuttuivat seuran julkaisun sisältöön sekä sen mistä lehden artikkelit tuolloin olivat peräisin:

Kuinka lehti tehtiin

”Muistio Kiina sanoin ja kuvin -lehden numeron 1/1967 suunnittelusta ja toimitustyöstä.

2.2. 1967. Arvo Laurikainen (AL) vastaanotolla Kiinan suurlähetystössä herra Wun luona. Keskusteltiin lehden sisällöstä.

Herra Wu toi heidän kantanaan julki, että lehdessä tulisi enemmän julkaista poliittista aineistoa. Hän ehdotti lehden pääartikkeleiksi Uutisia Kiinasta numerossa 3/1967 julkaistua 22 liuskaa pitkää artikkelia ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’ sekä Mao Zedongin artikkelia ’Vihollisen hyökkäilyn kohteeksi joutuminen ei ole paha asia, vaan hyvä asia’.

AL pyysi Wulta myös maataloutta ja teollisuutta koskevia artikkeleita, joita AL sai kaksi teollisuutta koskevaa artikkelia.

AL selosti Wulle, että ruotsinmaalaisessa sosialistisessa aikakauslehdessä Clarté numerossa 1/1967 on julkaistu mielenkiintoisia artikkeleita Kiinan kulttuurivallankumouksesta. Artikkelit ovat parhaillaan käännöstyön alaisina, joten niitä ei vielä voi arvostella. Käännöstyön suorittaa kirjailija Elvi Sinervo.

Wu ilmoitti välittömästi, että kiinalaiset itse parhaiten tietävät, mitä Kiinassa tapahtuu ja epäili ulkomaalaisten kirjoittamien artikkeleiden tarkoitusperiä ja luotettavuutta. AL ilmoitti, että luotettavuus ja tarkoitusperät luonnollisesti tutkitaan ennen artikkelien julkaisemista. Herra Wu vaati, että hän saa tarkastaa artikkelit ennen lehden painoon menoa.

Herra Wu myös ilmoitti, että hänen antamansa artikkelit tulee julkaista sellaisenaan, lyhentämättöminä. Artikkelien lyhentäminen loukkaa niiden kirjoittajia. Jos lyhennyksiä taittoteknillisistä seikoista (artikkeli ei muuten mahtuisi lehteen) suoritetaan, tulee asia esittää Wulle ensin. Samoin tulee ilmoittaa otsikkoehdotukset, jos alkuperäiset otsikot eivät sovi. Hänelle tulee myös näyttää korrehtuuriliuskat ja sivuvedos kuvateksteineen. Wu sanoi myös, että lehden alkuosassa voidaan julkaista muutamia kuvia, loppuosassa ne eivät ole tarpeen. Hän ilmoitti myös, että jatkoartikkeli ’Kiinalainen maantieto’ tulisi tilanpuutteen vuoksi jättää pois tästä numerosta.

Keskusteltaessa artikkelista ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’ AL ehdotti, että artikkeli väliotsikoidaan sen luettavuuden helpottamiseksi ja kiinnostavuuden lisäämiseksi. Wu suhtautui asiaan epäillen kykyämme laatia ’oikeat’ väliotsikot. Hän vaati, että väliotsikkoehdotukset tuodaan hänelle nähtäviksi ennen lehden julkaisemista.

…

3.3. 1967 Neuvottelu herra Wun kanssa suurlähetystössä. AL esitteli Wulle lehden sivuvedoksen. Herra Wu esitti siitä seuraavaa:

1. Clartésta käännettyä artikkelia ’Kulttuurivallankumouksen historiallista taustaa’ ei saa julkaista, koska se ei ole sopiva. Muita syitä ei esitetty. AL yritti selvittää Wulle artikkelin tarkoitusperiä. Keskustelusta ei tullut tuloksia, Wu pysytteli tiukasti kannallaan.

2. Clartén artikkelista ’Punakaarin päämajassa’ keskusteltaessa AL vasta ilmitoi sen, että sen oli kirjoittanut Anna-Louise Strong (yhdysvaltalainen journalisti ja Kiinan-mielinen vasemmistolainen aktivisti). Se jonkin verran häkellytti Wuta, mutta sitten hän sanoi, että haluaa tarkistaa alkuperäisartikkelin. AL arveli, että englanninnos olisi julkaistu Foreign Language Press -kustantamon toimesta Pekingissä, mutta ei ollut varma.

3. Artikkelia ’Suursaavutuksia tieteessä ja teknologiassa’ herra Wu vaati julkaistavaksi kokonaisuudessaan. Hänen mielestään se, että osa tiedoista oli julkaistu lehtemme edellisessä numerossa, ei vaikuta asiaan.

4. Herra Wu vaati, että maatalous-artikkeli julkaistaisiin kokonaisuudessaan. Hän piti nimenomaan artikkelissa tärkeimpänä sitä, miten Mao Zedongin ajattelutavan avulla saavutetaan voittoja. Jos nämä ylipyyhitään, tulee artikkeli täysin merkityksettömäksi. Herra Wu sanoi, että satosaavutukset voidaan kuitata artikkelin ensimmäisellä lauseella.

AL oli toista mieltä ja ilmoitti, että juuri tällä kertaa oli tärkeintä antaa lukijoille tietoja satotuloksista, joissa merkeissä AL oli pyytänytkin artikkelia. Ja koska satosaavutukset tässä artikkelissa Mao Zedongin avulla oli ilmaistu hyvin ylimalkaisesti, se joutuisi naurunalaiseksi lukijain keskuudessa ja muodostuisi Kiinan vastaiseksi propagandaksi. AL oli sitä mieltä, että toisessa artikkelissa voitaisiin asiaan palata yksityiskohtaisesti ja seikkaperäisesti selostaa miten käytännön pulmia ratkaistaan Mao Zedongin ajattelutavan avulla.

Herra Wu sanoi, että he eivät välitä siitä, mitä lukijat sanovat, ja moitti suorasukaisesti AL:ää siitä, että AL ei ymmärrä Mao Zedongin ajattelutapaa. AL tuohtuneena sanoi, että herra Wu ei ymmärrä mainittua asiaa.

AL sanoi, että lehti on suomalainen ja että sen täytyy lähestyä lukijakuntaansa suomalaisella tavalla, kiinalaiset itse voivat omissa julkaisuissaan harjoittaa sellaista propagandaa, kuin he itse haluavat, siihen ei AL halua puuttua. Asiassa ei saatu tuloksia, vaan kysymys jäi avoimeksi.

5. AL selosti sitä, että suunnitelmana oli julkaista lehdessä Mao Zedongin artikkeli ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’ -artikkeli lehden keskellä 8-sivuisena kellertävälle ns. liitepaperille painettuna ilman kuvitusta. Herra Wu sanoi harkitsevansa asiaa.

6. Kuitenkin herra Wu vaati, että Mao Zedongin artikkeli julkaistaan kaikkein ’arvokkaimmalla’ paikalla ensimmäisenä alkaen sivulta 2. Hän vaati myös, että artikkeliin liitetään Maon kuva, jota ei ollut sivuvedoksessa, koska keltaisella paperilla siitä tulisi huono, ja koska ei ollut tarkoituksenmukaista joka numerossa julkaista Maon kuvaa.

7. Keskusteltiin artikkelista ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’.

Herra Wu ilmoitti, että hän ei hyväksy artikkelin väliotsikkoja virheellisinä ja koska ne eivät sano sitä, mitä ko. artikkelin kohdassa kirjoitetaan. AL huomautti, että väliotsikoiden tarkoituksena on vain erittäin lyhyesti ilmoittaa siitä, mitä ko. kappaleessa kirjoitetaan. Ja että, väliotsikot eivät ole julistuksia. Herra Wu ei hyväksynyt sitä. Hän sanoi, että mm. väliotsikko ’Oikea vai väärä’ on virheellinen. AL oli taipuvainen muuttamaan sitä, mutta herra Wu ei antanut muuta ehdotusta ko. väliotsikoksi. Herra Wu sanoi myös, että väliotsikko ’Kommunistinen puolue ja vallankumouksellinen vasemmisto’ erottaa ajatuksellisesti ko. ryhmät toisistaan ja antaa väärän kuvan asiasta. AL sanoi, että ko. kohdassa eri kappaleissa puhutaan erikseen sekä kommunistisesta puolueesta että vallankumouksellisesta vasemmistosta ja väliotsikko vain ilmituo sen, mitä näissä kappaleissa kirjoitetaan. AL oli jälleen taipuvainen muuttamaan väliotsikkoa tai poistamaan sen. Herra Wu ei hyväksynyt asiaa, vaan vaati kaikki väliotsikot poistettaviksi.

Wu esitti, että ladontaa uudistettaisiin siten kuin ko. artikkeli on painettu Peking Review -lehden numerossa 1/1967, että osia keskellä kappaletta ladottaisiin puolilihavalla sekä eräiden kappaleiden alkusana ladottaisiin puolilihavalla. AL sanoi, että sellainen tapa Suomessa on vain yleensä sanomalehdillä, eikä aikakauslehdillä. Toisaalta puolilihavalla latominen keskelle esim. lausetta on teknisesti vaikeaa sekä ikävää. Koska artikkeli on jo kokonaan ladottu ja sivuille taitettu, on suuria vaikeuksia uusia ladontaa. AL sanoi harkitsevansa asiaa. Eräänä ratkaisuna AL esitti, että poistettujen väliotsikoiden tilalle jätettäisiin tyhjä väli, johon voitaisiin myös laittaa ns. välimerkki. Wu lupasi harkita asiaa.

Wu oli hyvin loukkaantunut siitä, kun artikkelista oli poistettu sen viimeinen lause: ’Eläköön suuri opettaja, suuri johtaja, suuri ylipäällikkö ja suuri ruorimies, puheenjohtaja Mao’. Hän vaati lauseen lisäämistä artikkeliin. Enempiä erimielisyyksiä välttääkseen AL ei perustellut lauseen poistamista ja suostui lauseen palauttamiseen artikkeliin.

8. Wu kirjoitti muistiin kaikki lehdessä olleet artikkelien otsikot, joista osa poikkesi alkuperäisistä. Hän ei esittänyt huomautuksia.

9. Koska näkökannat AL:n ja Wun välillä eivät olleet lähentyneet, AL sanoi, että hän on lehden työntekijä, ja että asiat lopullisesti ratkaisee lehden julkaisija, ensikädessä pääsihteeri ja sitten puheenjohtaja ja viimekädessä seuran hallitus. AL sanoi, että hän esittää herra Wun esitykset pääsihteerille mahdollisia toimenpiteitä varten. Mutta asiaa ei voida pitää pitkään ratkaisemattomana koska lehden tulee pian ilmestyä.

3.3. 1967 AL keskusteli asiasta iltapäivällä pääsihteeri Aune Laurikaisen kanssa. Lehden toimittamisessa tultiin siihen tulokseen, että kaikki kiistanalaiset artikkelit lukuun ottamatta ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’, joka julkaistaan väliotsikoitta sellaisella latomuksella kuin se on jo ladottu, jätetään pois lehden tästä numerosta. Koska tähän hätään ei ole enää mahdollista ladottaa uusia artikkeleita, päätettiin lehti julkaista 12-sivuisena sisältäen Mao Zedongin artikkelin lisättynä Maon kuvalla sekä artikkelin ’Viekää kulttuurivallankumous loppuun saakka’ yllä mainitulla tavalla sekä artikkelin ’Konvertteri’ ja joitakin kuvia. Taittoteknillistä syistä jouduttiin myös maantietoartikkeli jättämään pois.

4.3. 1967 AL suoritti kirjapainon kanssa kaikki toimenpiteet lehden tämän numeron painattamisesta muutetussa muodossa.

Helsinki 6.3. 1967 Arvo Laurikainen.”

Edellä siteerattu muistio on tietysti toisen osapuolen näkemys kiistasta, mutta antanee kuvan siitä millaisiksi toisaalta seuran toimihenkilöiden välit Kiinan suurlähetystön diplomaatteihin olivat kehittyneet ja toisaalta siitä miten yksipuolisen poliittiseksi kiinalaiset diplomaatit kulttuurivallankumouksen alussa Suomessa tehtävän tiedotuksen maansa tapahtumista näkivät. Kiinalaisten diplomaattien liikkumavara lienee poliittisissa kysymyksissä ollut hyvin minimaalinen.

Kulttuurivallankumous

Kerrottakoon, että Elvi Sinervon käännöstyö ei ollut turha, vaan seura lähetti edellä julkaistussa muistiossa siteeratun Clarté-lehden artikkelin jäsentiedotteena monistetussa muodossa kaikille jäsenilleen maalis-huhtikuun vaihteessa 1967. Tämä kirvoitti keskustelun seuran hallituksen kokouksessa 19.4. 1967. Ohessa ote seuran hallituksen kokouksen pöytäkirjasta, joka osoittaa kuinka vaikeaa kulttuurivallankumouksen alkuvaiheissa oli suhtautua Kiinasta kantautuviin epätarkkoihin tietoihin siitä mistä kulttuurivallankumouksessa oikein oli kysymys. Sitaatti kertoo myös siitä, miten Aune Laurikainen näytti pyrkivän ymmärtämään kiinalaisten kantoja ja kannatti monipuolisen tiedon levittämistä Kiinan kulttuurivallankumouksesta seuran jäsenille:

”Esille tulevissa asioissa sihteeri (Aune Laurikainen) tiedusteli hallituksen jäsenten mielipidettä toimistosta lähetetystä kiertokirjeestä, jossa oli käännös Ruotsissa ilmestyneestä ylioppilaitten lehdestä Clarté. Artikkelissa selostetaan Kiinan kulttuurivallankumousta.

Toivo Teranne (seuran puheenjohtaja): Seuran pitäisi pysyä puolueettomana tässä asiassa eikä tuoda julki, varsinkaan ilman kommentteja mainitunlaisia kirjoituksia kiertokirjeinä. Seuran puolueettomuus kärsii, jos julkaistaan em. kirjoituksia seuran nimissä. Kirjoitukset voivat aiheuttaa arvostelua ja voi antaa sen kuvan, että seura on kiinalaisten kannalla tässä kysymyksessä. Mutta koska kulttuurivallankumous on vasta kehitysvaiheessa, jolloin ei voida sanoa onko se hyvä vai paha, ei siitä pitäisi julkaista kirjoituksia seuran nimissä.

Veikko Lehtinen: yhtyi edelliseen puheenvuoroon. Asiaa pitäisi selittää puolueettomasti.

Aimo Kanerva: yhtyi edellisiin ja katsoi, että vielä tässä vaiheessa, kehityksen ollessa kesken ei voida lausua mielipiteitä puolesta eikä vastaan.

Elvi Sinervo: Sen vuoksi, että lehdissä on kaikkien tietämiä uutisia Kiinan kysymyksistä on ollut tarkoitus antaa muitakin tietoja kuin mitä lehdet julkaisevat. Seuran ei tarvitse ottaa kantaa. Lukijat voivat itse arvioida asioita ja muodostaa mielipiteensä. Mutta sitä varten tarvitaan tietoja eri puolilta.

Olavi Saarinen: yhtyi Teranteeseen ja sanoi, ettei pitäisi kertoa asiasta näin yksipuolisesti (Kiinalle myönteisesti) ja pitäisi välttää selviä kannanottoja.

Toivo Teranne: Kiertokirjeessä olisi pitänyt olla alkulause, jossa selvästi olisi ilmaistu, ettei seura ota mitään kantaa asiassa, vaan on puolueeton, koska ei tunne kyllin perusteellisesti kyseisiä tapahtumia Kiinassa.

Veikko Lehtinen: Seuran pitäisi lehdessään tehdä tunnetuksi Kiinan saavutuksia, mutta ei puuttua poliittisiin kysymyksiin.

Kalle Kuittinen: Suomen virallinen ulkopolitiikka on rauhallinen rinnakkainelo ja halu rakentaa suhteita kaikkiin maihin. Siksi ei seura voi ottaa kantaa Kiinan kysymyksessä.

Aune Laurikainen: Tarkoitus on ollut tuoda seuran taholta julki muitakin kuin kielteisiä kannanottoja kulttuurivallankumouksesta, jotta lukijat voisivat muodostaa oman mielipiteensä. Lehdistö julkaisee pääasiassa Kiinaa parjaavia ja tuomitsevia tietoja. Seura ei voi vaieta näin suuren kysymyksen ollessa käsittelyn alaisena. Annettakoon yleisölle tietoja kaikilta puolilta.

Elvi Sinervo: Tarkoitus on ollut valaista suurta prosessia.

Olavi Saarinen: Olisi pitänyt kiertokirjeen alkuun valmistaa kommentti, jossa olisi korostettu seuran puolueettomuutta.”

Työjärjestyskohta päättyi päätökseen:

”Päätös: Keskustelu osoitti, että pitäisi käydä keskustelua varovaisesti poliittisista kysymyksistä eikä ottaa kantaa, että toimintamme pysyisi järkkymättömänä, että seura ei kompromenttoisi itseään puolivirallisena järjestönä.”

Seura ei ota kantaa

Edellisen päätöksen mukaisesti puheenjohtaja Teranne puhui vähän yli kuukauden kuluttua seuran vuosikokouksessa 25.5. 1967 mm. seuraavaa:

”Lähtiessämme kuusitoista vuotta sitten tämän seuran avulla rakentamaan suhteita kaukaiseen ja sangen tuntemattomaan Kiinaan emme voineet toivoa, että siellä kohtaamme uuden maailman, jossa kaikki on järjestyksessä juuri meidän haluamallamme tavalla ja että elämän kulkusuuntakin saa varauksettoman hyväksymisemme. Me kaikki vain oivalsimme sen, että Kiina on siirtynyt uuteen aikakauteen ja että tekisimme virheen ellemme nyt pyrkisi mahdollisimman läheiseen ja ystävälliseen kanssakäymiseen tämän suuren maan ja kansan kanssa. Sen jälkeen olemme rikastuttaneet tietojamme Kiinasta ja siellä tapahtuneesta muutoksesta, mutta emmehän toki vieläkään voi vaatia edes omilta jäseniltämmekään yksimielistä kannanottoa kaikkeen mitä Kiinasta tiedämme, vielä vähemmän sitä, että meidän kannanottomme tulisi kiinalaisten elämänohjeeksi. Meillä on oikeus muodostaa omat käsityksemme elämänongelmista ja toimia näiden käsitysten mukaisesti, mutta myöntäkäämme se oikeus toisillekin.”

Maolaiset astuvat ruoriin

Aivan puheenjohtajan toiveen mukaisen harmonisesti eivät asiat kehittyneet, vaan Kiina kärjisti julkisessa tiedotuksessaan kantojaan Neuvostoliittoa vastaan ja sai vastakaikua Suomessakin radikalisoituneen opiskelijaliikkeen vasemmalta laidalta. Maolainen ryhmä alkoi, luonnollisestikin, vallata asemia Suomi−Kiina-seurassa ja sen hallintoelimissä. Seuran hallitus sai kerran jos toisenkin keskustella siitä miten seuran tulee suhtautua Kiinan esittämiin kannanottoihin maailmanpolitiikasta.

Käännekohta Aune Laurikaisen työuralla oli 4. toukokuuta 1970 Helsingin työväenyhdistyksen A-salissa, minne kokoontui peräti 95 jäsentä seuran vuosikokoukseen. Ilta-Sanomat otsikoi kokouksesta kaksi päivää myöhemmin 6. toukokuuta kertoneen uutisensa osuvasti: Maolaiset valtasivat Suomi−Kiina-seuran.

Laurikaiselle potkut

Neljä viikkoa myöhemmin 31.5. 101970 piti seuran 15 jäsenellä uudistunut hallitus uuden puheenjohtajan Matti Kajantien johdolla järjestäytymiskokouksensa. Kokouksen tärkeimmät asiat olivat henkilövalinnat. Ensiksi käsiteltiin pääsihteerin valinta. Tästä ote hallituksen kokouksen pöytäkirjasta:

”Seuran pääsihteeriksi seuraavalle toimikaudelle tehtiin kaksi ehdotusta. Bjarne Nitovuori ehdotti Seppo Meristä. Unto Miettinen ehdotti Aune Laurikaisen uudelleen valintaa. Perusteluna pääsihteerin vaihdolle esitettiin seuran vaativan uutta aktiivista pääsihteeriä seuran toiminnan vilkastuttamiseksi. Todettiin myös vuosikokouksen laajan kritiikin edellyttävän toimihenkilövaihdosta (Puolakka, Lavila). Kritiikkinä Laurikaista vastaan Laakia totesi seuran toiminnan laantuneen kulttuurivallankumouksen aikana ja jälkeen sekä, että vanhat toimihenkilöt eivät ole kylliksi luottaneet omiin voimiin vaan liiaksi syyttäneet rahallisia vaikeuksia ja materiaalin saantivaikeuksia Kiinasta. Laakia esitti lisäksi esimerkkejä Aune Laurikaisen virheellisestä toiminnasta, mm. väärän kuvan antaminen Kiinan kulttuurivallankumouksesta. Laurikainen vastasi toteamalla Laakian esimerkit virheellisiksi ja yhteyksien Kiinaan olleen varsinkin kulttuurivallankumouksen aikana huonot. Lisäksi hän totesi seuran hallituksen olleen passiivinen ko. aikana. Useat hallituksen jäsenet (Miettinen. Lehtinen, Teranne, Harki, Räsänen ja Rautonen) katsoivat pääsihteerin vaihdoksen aiheettomaksi ja Laurikaisen toimineen ansiokkaasti seuran pitkäaikaisena työntekijänä ja ettei pääsihteerin vaihdokseen oikeuttavia virheitä ole Laurikaisen toimikautena havaittu. Kajantie katsoi seuran toiminnan laantumisen johtuneen ensisijaisesti hallitusten heikkoudesta ja puolsi Laurikaisen uudelleen valintaa. Pitkän väittelyn jälkeen suoritettiin suljettu lippuäänestys. Merinen sai kymmenen ja Laurikainen yhdeksän ääntä, kaksi äänesti tyhjää.”

19 vuoden työn jälkeen

Näin Aune Laurikainen erotettiin seuran pääsihteerin toimesta 19 vuoden toiminnan päätteeksi syyskuun alusta 1970 alkaen. Myös hänen poikansa Arvo Laurikainen irtisanottiin samassa kokouksessa Kiina sanoin ja kuvin -lehden päätoimittajan ja seuran taloudenhoitajan tehtävistä äänin 8−10. Tehtäviin valittiin Raimo Laakia (joka tosin myöhemmin huomattiin kelpaamattomaksi vastaavan päätoimittajan tehtävään alaikäisyytensä vuoksi ja väliaikaiseksi vastaavaksi toimittajaksi piti valita vastavalittu pääsihteeri Seppo Merinen siihen asti kunnes Laakia 1971 saavutti 20 vuoden iän).

Aune Laurikaisen tuntoja kuvaa seuran arkistosta löytyvä kirje, jonka hän kirjoitti kesäkuun 9. päivänä seuran vaasalaiselle paikallisosaston jäsenelle:

”… meidän Suomi−Kiina Seurassa nuoret valtasivat vuosikokouksen ja valitsivat uuden puheenjohtajan ja uusi hallitus potkaisi meidät pellolle Arvon kanssa ja niin olemme vapaaherroja syyskuun 1. päivästä lukien. Eikä mitään huomautusta 19 vuoden aikana, muistutuksista puhumattakaan. Vieläpä niin myöhään kun tänä keväänä Arvon ollessa rakentamassa suurta kiinalaista posliininäyttelyä, häntä taputettiin ’niin hyvänä miehenä’ hartioille, että oli lyttyyn mennä. No tämä ei ole kiinalaisten taholta järjestetty, vaan meidän hurahtaneitten nuorten. Tai voisiko niitä sanoa hurahtaneiksi. He ovat intomielisiä ja haluaisivat hulmuttaa jotain jossain, mutta heillä ei kai ole siihen kunnon foorumia. En tiedä sitten saavatko he sellaista aikaan, joka vie eteenpäin tätä Suomen ja Kiinan välistä kulttuurivaihtoa paremmin kuin me tähän asti. Tietysti työtä voidaan tehdä paremminkin, mutta kun ottaa huomioon kuinka vaikeaa meillä on ollut ilman aineistoa ja välineitä jo monta vuotta, niin pitäisi vähän laskea ihmisen kantokyvyllekin jotain.

Eniten minua surettaa se, että mikseivät nuoret ja vanhat voi yhdessä tehdä jotakin, nuoruuden into ja vanhuuden viisaus luulisi sopivan yhteen.”

Kohtuutonta kohtelua

Aune Laurikaista kohdeltiin kohtuuttomasti ja häntä syytettiin vääristä asioista. Edellä on esitetty pitkiä sitaatteja arkistodokumenteista, jotta kokonaiskuva Aune Laurikaisen toiminnasta olisi helpompi hahmottaa. Hänen yllä siteeratussa kirjeessään esittämänsä arvelu siitä, että kiinalaisilla diplomaateilla ei olisi ollut mitään tekemistä hänen erottamisensa kanssa ei ehkä aivan pidä paikkaansa. On nimittäin esitetty arveluja, että jotkut Kiinan suurlähetystön työntekijät olisivat yllyttäneet pääpukareina hänen erottamisessaan toimineita, Aune Laurikaisen sanoin, ”hurahtaneita nuoria”. Tätä väitettä on kuitenkin mahdotonta todistaa. Seuran toiminta ja jäsenmäärä lähtivät kuitenkin nousuun ja muutaman vuoden politisoituneen kauden ja suunnan etsimisen jälkeen seura palasi jälleen juurilleen sellaiseen kulttuurivaihtotyöhön, josta uskon Aune Laurikaisenkin saattaneen olla ollut ylpeä.

Kiitos Aune Laurikainen!

Kunnia Suomi−Kiina-seuran 1950- ja 1960-lukujen kulttuurivaihtotoiminnan saavutuksista kuitenkin kuuluu hyvin suurelta osin Aune Laurikaiselle. Kiitos niistä vuosista Aune Laurikainen!

Veli Rosenberg (KSK 4/2014)