Minna Kulonen · Kiina sanoin ja kuvin 2/1998

Vuoteen 1989 asti Kiina tunnettiin lähinnä sosialistisen järjestelmän ja taloudellisen kehityksensä vuoksi. Saman vuoden huhtikuussa Taivaallisen rauhan aukiolle kokoontui tuhansia opiskelijoita osoittamaan mieltään mm. huonojen elinolosuhteiden ja demokraattisten oikeuksien puuttumisen vuoksi. Mielenosoitus laajeni kymmeniä tuhansia opiskelijoita käsittäväksi massatapahtumaksi, mikä johti lopulta hallituksen joukkojen väliintuloon ja lukuisten mielenosoittajien kuolemaan. Mielenosoituksen vuoksi Kiina nousi kansainväliseen tietoisuuteen myös ihmisoikeuksien osalta. Länsimaissa Kiinan ihmisoikeusloukkaukset on liitetty erityisesti kansalaisten poliittisten oikeuksien ja länsimaisen mallin mukaisen demokratian puuttumiseen.

Vuonna 1971 Yhdistyneisiin Kansakuntiin liittymisen jälkeen Kiina on aktiivisesti osallistunut järjestön toimintaan. Ihmisoikeuksiin liittyen se on ollut jäsenenä mm. YK:n ihmisoikeustoimikunnassa vuodesta 1982 lähtien. Toimikunnassa Kiina on esiintynyt kehitysmaiden puolestapuhujana ja kritisoinut YK:n ja läntisten teollisuusmaiden ajamaa universaalia ihmisoikeusnäkemystä. Se on korostanut erityisesti kollektiivisia arvoja sekä oikeutta kehitykseen ja suvereniteettiin vastakohtana länsimaiselle individualismille ja länsimaisen poliittisen ideologian levittämiselle.

Kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä

Viime vuosikymmeninä maailmanlaajuisesti tunnustettu Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmallinen ihmisoikeusjulistus on saanut rinnalleen erilaisia alueellisemmin rajoittuneita ja julistuksen kanssa ristiriidassa olevia näkemyksiä. Eriävän mielipiteen esittäjinä ovat olleet lähinnä kehitysmaat sekä Aasian nopean talouskasvun maat, ja näistä erityisesti Kiina. Maiden nopea taloudellinen ja teollinen kehittyminen ja sen mukanaan tuoma kilpailukyky ovat antaneet ko. maiden näkemyksille yhä enemmän painoarvoa kansainvälisessä järjestelmässä.

Määritelmä ihmisoikeuksista liittyy läheisesti länsimaiseen historiaan, jota myös Yhdistyneiden Kansakuntien universaali ihmisoikeuskäsitys edustaa. Vuonna 1966 YK:n yleismaailmallisen ihniisoikeusjulistuksen yhteyteen liitettiin kaksi sopimusta, jotka koskivat mm. kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Ihmisoikeuksia koskevien näkemyserojen syntymisen katsotaan olevan seurausta ihmisoikeuskäsitysten politisoitumisesta 1960-luvulla. Tuolloin voitiin erottaa kolme eri ryhmittymää: ihmisoikeuksia ja sananvapautta korostavat länsimaat, taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia painottavat sosialistiset maat sekä oikeutta kehitykseen vaativat kehitysmaat.

Pian 1960-luvun jälkeen sosialistiset maat ja kehitysmaat liittyivät yhdeksi rintamaksi. Aasian maiden taloudellisen ja teollisen kehityksen vuoksi niiden vaikutusvalta kansainvälisillä foorumeilla on selvästi kasvanut. Maiden erilaiset kulttuuriset ja poliittiset taustat ovat tuoneet esille uusia ihmisoikeusnäkemyksiä, jotka asettuvat vastakkain erityisesti universaalin ihmisoikeusnäkemyksen kansalais- ja poliittisten oikeuksien kanssa.

Ihmisoikeuskeskustelussa on esiintynyt kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä: universaali ja kulttuurirelativistinen. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna universaali ja kulttuurirelativistinen ihmisoikeusnäkemys voidaan jakaa myös alueellisesti selkeisiin ryhmiin. Tämän jaottelun mukaisesti universaalia näkemystä edustaisivat karkeasti katsotttma läntiset teollisuusmaat ja kulttuurirelativistista kehitysmaat. Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomissiossa ko. maat ovat esiintyneet yhtenä rintamana.

Julkisuudessa Kiina on usein esittäytynyt kehitysmaiden puolestapuhujana. Erityisenä universaalin ihrnisoikeusnäkemyksen ajajana on toiminut Yhdysvallat, mikä onkin johtanut selvään vastakkainasetteluun Kiinan kanssa. Ihimisoikeuskeskustelu vaikuttaa kuitenkin jääneen hyvin pirmaarille tasolle ja keskittyneen lähinnä vastapuolen syyttelyyn.

Kehitysmaiden esittämä ihmisoikeuskäsitys edustaa lähinnä kulttuurirelativismia. Kulttuurirelativistisen ihmisoikeusnäkemyksen mukaan ihmisoikeuksissa tulee huomioida eri kansojen ja alueiden kulttuurilliset ominaispiirteet. Kiina on voimakkaasti tuonut esille omia, universaalista käsityksestä eriäviä mielipiteitään, mutta kuitenkin YK:n peruskirjan hyväksymisen kautta hyväksynyt myös universaalit ihmisoikeudet.

Kulttuurirelativistinen ihmisoikeusnäkemys: Kiina ja kehitysmaat

Kiinan hallituksen ajamassa näkemyksessä kulttuurillista erilaisuutta on korostettu painottarnalla ihmisoikeuksien kollektiivisuutta. Kollektiiviset oikeudet liittyvät mm. itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen kehittyä, oikeuteen rauhaan ja rotujen tasa-arvoon.

Kiinan johdon mukaan kiinalaisen kulttuurin ydin on perhe eikä ihmisen ajatuksia tai toimintaa nähdä niinkään seurauksena yksilön kehityksestä vaan ennemminkin lopputuloksena hänen toiminnastaan sosiaalisessa roolissa. Siten ihmisoikeudet eivät saa oikeuttaa yksilöä ohittamaan yhteisöä, vaan enemmistön oikeudet tulee huomioida tasavertaisina yksilön oikeuksien rinnalla. Tässä yhteydessä otetaan esille myös yksilön velvollisuudet yksilön oikeuksien ohella. Kiinan hallituksen esittämän näkemyksen mukaan mm. kansakunnan yhtenäisyyden ylläpitäminen on yksilön velvollisuus, mikä liittyy läheisesti poliittisen johdon kielteiseen suhtautumiseen mielipiteen- ja yhdistymisvapauteen.

Kiinan johto esittää, ettei ihmisoikeuksia voi nähdä vain kansalaisoikeuksina tai poliittisina oikeuksina, joita erityisesti länsimaissa on korostettu, vaan oikeudet tulee lisäksi ymmärtää taloudellisina, sosiaalisilla ja kulttuurillisina. Kaikki ihmisoikeudet liittyvät toisiinsa, minkä vuoksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia ei voida saavuttaa ilman, että samanaikaisesti taataan myös taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet.

Kiinan ihmisoikeusinstituutin puheenjohtajan Zhu Muzhin mielestä ihmisoikeudet tulee suhteuttaa kunkin maan kehitykseen. Kiinan tapauksessa tulisi huomioida maan yhteiskunnalliset epäkohdat ennen Kiinan kansantasavallan syntyä ja sen jälkeen toteutetut parannukset.

Universaali ihmisoikeusnäkemys: läntiset teollisuusmaat

Universaalin ihmisoikeusnäkemyksen mukaan ihmisoikeus on oikeus, joka ihmisellä on yksinkertaisesti sen vuoksi, että hän on inhimillinen olento. Siten ihmisoikeudet ovat oikeuksia, jotka kuuluvat vain individualistisille olennoille, eivät kollektiivisille yhteisöille.

Yhdistyneiden Kansakuntien ilunisoikeusjulistus määrittelee ihmisoikeudet yleisesti ”oikeuksiksi, jotka ovat meille luonnostaan kuuluvia, ja joita ilman emme voi elää ihmisen arvoista elämää”.

Universaalin ihmisoikeusnäkemyksen mukaan nämä oikeudet tulee ulottaa maailmanlaajuisesti ja tasavertaisesti koskemaan kaikkia ihmisiä. Muiden länsimaiden tavoin Suomi edustaa universaalia ihmisoikeusnäkemystä. Ongelmana universaalien ihmisoikeuksien toteuttamisessa on mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen yleisluontoisuus.

Yhdysvaltalainen professori Jack Donnelly viittaa ylläolevaan ihmisoikeuksien määritelmään argumentoidessaan kollektiivista ihmisoikeuskäsitystä vastaan. Yhteisölliset eli kollektiiviset oikeudet ovat oikeuksia, joiden vaatijana on jokin kollektiivinen elin tai yhteisö, kuten valtio tai perhe. Hänen mielestään yhteisöllisten oikeuksien vaatiminen on tyypillistä paternalistisille, holhoaville, järjestelmille, jotka pyrkivät kieltämään yksilön oikeudet säilyttääkseen valta-asemansa. Ongelmana yhteisöllisissä oikeuksissa on myös vastuunkantajien määritteleminen, jolloin vastuu voi kohdistua kaikkiin tai ei kehenkään erityisesti, kuten ajatuksessa oikeudesta kehittymiseen. Kollektiivinen oikeuden käsite liittyy itsemääräämisoikeuteen, jota on alun perin vaadittu valtioiden imperialistisia pyrkimyksiä vastaan. Sen sijaan varsinaiset ihmisoikeudet ovat itsemääräämisoikeuden yläpuolella. Jos ihmisoikeudet toteutuvat, myös itsemääräämisoikeus toteutuu. Donnelly pyrkiikin selvästi erottelemaan toisistaan pelkät oikeudet, jotka voivat olla myös kollektiivisia, erotuksena ihmisoikeuksille, jotka puolestaan voivat koskea vain yksilöitä.

Kulttuurirelativistisen ja universaalin dialogia: Kiinan ihmisoikeustilanne

Länsimaisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia ovat mm. kidutus, kuolemanrangaistus, keinotekoinen vangitseminen, puolueelliset oikeudenkäynnit, vähemmistökansojen huono kohtelu sekä sanan- ja yhdistymisvapauden puuttuminen. Kiinan mielestä ongelmana länsimaiden kanssa käydyssä keskustelussa on tietojen vääristeleminen. Kansainvälisten toimijoiden ja länsimaiden esittämät raportit ovat sen mukaan usein virheellisiä ja epätarkkoja.

Erityistä huolenaihetta länsimaissa on herättänyt Kiinan yhden puolueen malli, joka alentaa maan kansanedustuslaitoksena toimivan kansankongressin vain nimelliseksi toimijaksi. Kiinan johdon mielestä maata ei voida syyttää demokratian puuttesta vain sen vuoksi, että sillä on erilainen demokratia kuin länsimaissa.

Länsimaat puolustelevat demokratiavaatimuksiaan mm. sillä, että tutkimuksin ei ole voitu todistaa kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien parantamisen heikentävän maan taloudellista tilannetta. Päinvastoin voisi olettaa pluralismin suuntaavan taloudellista kehitystä ehkäisevien yhteiskunnallisten olojen huomioimiseen. Kiinan puoluejohdon mukaan perimmäisenä tarkoituksena on kansallisen turvallisuuden ja sosiaalisen stabiiliuden suojeleminen, mikä heidän mukaansa heikentyy, jos länsimainen demokratiamalli otettaisiin käyttöön.

Suvereniteetti ja kollektiiviset oikeudet

Erityisen voimakkaasti Kiinan hallitus on korostanut suvereenisuuttaan. Länsimaiden paternalistiset pyrkimykset Kiinan opettamiseen nähdään oman edun tavoittelemisena ihmisoikeuksien varjolla. Kiina kyseenalaistaa lännen oikeudet toimia ihmisoikeuksien ylimpänä valvojana. Kiina korostaa myös kansalaistensa yleisen toiveen olevan, että maan taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys jatkuu vakaana eikä pelkoa kehitystä taannuttavista konflikteista synny.

Amnesty Internationalin mielestä on kuitenkin ristiriitaista, että Kiina on hyväksynyt YK:n universaalin ihmisoikeusjulistuksen, mutta siitä huolimatta korostaa suvereenisuuttaan eikä ole valmis toimimaan yhteistyössä kansainvälisten toimijoiden kanssa mm. Kiinan ihmisoikeustilanteen selvittämiseksi.

Oikeus kehittyä

Kehitysmaiden puolestapuhujana. Kiinan johto on korostanut, että historiaa ei voi unohtaa, vaan se vaikuttaa yhä voimakkaasti entisten siirtomaiden tämänhetkiseen tilanteeseen. Erityisen ongelmallisena nähdään entisten kolonialististen maiden asema nykyisessä globaalissa järjestelmässä.

Oikeuteen kehittyä liittyen Kiina on ottanut esille tähänastiset ihmisoikeussaavutuksensa, kuten aliravitsemuksen ja köyhyyden poistamisen sekä elintason yleisen paranemisen. Talous ja ihmisoikeudet ovat maan hallituksen mukaan kiinteästi kytköksissä.

Kiinan johdon mielestä kehittyneiden länsimaiden velvollisuus on myös omalta osaltaan hoitaa ihmisoikeuksia mm. toimimalla maailman nälänhädän poistamiseksi. Johto korostaa perusoikeuksien tärkeyttä sekä epäsuhtaa taloudellisen hyvinvoinnin jakautumisessa. Tämän vuoksi maan hallitus painottaa yhden ensisijaisista ihmisoikeusvaatimuksista olevan nälänhädän poistaminen ja elintason parantaminen.

Keskeistä Kiinan vasta-argumenteissa on myös kehittyneiden länsimaiden oman ihmisoikeustilanteen huomioiminen. Maat, joilla itsellään pitäisi olla kehityksen kaikki avaimet käsissään, mm. alistavat etnisiä vähemmistöjään, kuten mustia. Länsimaita on kritisoitu myös siitä, että hyvinvoivina ne eivät voi enää ymmärtää nälkää näkevien hätää eivätkä kolonialistisen maan kokemaa nöyryytystä.

Vuoteen 1978 saakka Kiinan kehitys oli selvästi sisäänpäin suuntautunutta. Kiinan historialle on ollut ominaista omaehtoinen toiminta, itseriittoisuus, minkä vuoksi maa koki oopiumsotien (1840–42 ja 1858–1860) jälkeisen pakon antaa periksi ulkovalloille erityisen katkerana. Mao Zedongin aikana Kiina vähensi jälleen yhteyksiään ulkomaille. Deng Xiaopingin valtaannousun jälkeen maa on selvästi ottanut erilaisen roolin aikaisempaan verrattuna. Nyt se on voimakkaasti suuntautunut ulkomaille ja ottanut aktiivisesti osaa mm. kansainväliseen yhteistyöhön. Muuttuneen ulkopoliikan myötä se on joutunut mm. omaehtoisuuden kustannuksella totuttelemaan yhteistyöhön ja etsimään paikkaansa kansainvälisessä järjestelmässä.