Minna Törmä · Kiina sanoin ja kuvin 3/1995

Keskeiset kysymykset

Vaikka kiinalaisen naisen historian tutkimus onkin volyymiltaan pientä verrattuna länsimaisen naisen historiasta kirjoitettuun tutkimukseen, nykyisin ilmestyy jo hyvin tarkkoja analyyseja naisten rooleista äiteinä, vaimoina, keisareiden sisarina ja sitä kautta keisarillisten naimakauppojen asemasta poliittisessa systeemissä. Samoin löytyy tutkimusta naisen ja miehen elinpiirien luonteesta ja niiden suhteesta vallitseviin uskonnollisiin tai yhteiskuntafilosofisiin näkemyksiin. Lisäksi on käännetty ja analysoitu naisille tarkoitettuja opettavaisia tekstejä.

Kiinalaisen naisen asema ei ole aina ole ollut samanlainen vaikka stereotyyppisenä näkemyksenä keisarillisen ajan naisesta tuntuu olevan pajunvitsan notkea, sidotuin jaloin asteleva tai paviljongin kaiteeseen nojaava eteerisen tuntuinen nainen.

Tarkasteltaessa Kiinan historiaa dynastioittain joihinkin kausiin tuntuvat liittyvän tietyt kysymykset. Tang-kausi (618–907) on kiinnostanut tutkijoita, jotka ovat halunneet osoittaa, että naisilla on ollut myös suuremman itsenäisyyden kausia Kiinassa. Tuolloin nimittäin yläluokan naisilla oli suhteellisen paljon yhteiskunnallista liikkumatilaa. Ming-dynastian aikana (1368–1644) naiskirjailijat ja -taiteilijat alkoivat tulla esiin enenevässä määrin, ja se on johtanut tutkjoiden keskuudessa naisen eri roolien pohdintaan. Jos taas on haluttu kiinnittää huomiota naisiin kohdistettuihin julmuuksiin – kuten jalkojen sidontaan, lapsikuolleisuuteen, prostituutioon – Qing-kausi (1644–1911) on ollut otollista tutkimusaluetta, eikä vähiten siksi, että tuollaiset seikat ovat silloin olleet hyvin dokumentoituja.

Song-kausi (960–1279) taas on käännekohta, eikä mitenkään positiivisessa mielessä vaan naisten asiat alkoivat itse asiassa kääntyä huonompaan suuntaan. Silloin jalkojen sitomisen traditio sai alkunsa ja alkoi levitä, ensin yläluokan keskuudessa ja sitten laajemmin eri yhteiskuntaluokkiin. Toinen asia oli lesken uskollisuuden korostaminen, lievimmillään siten että nainen kieltäytyi menemästä uusiin naimisiin ja ankarimmillaan siten, että hän surmasi itsensä taaten näin hyveellisyytensä. Song-kaudella on nähtävissä toisensuuntaisiakin tendenssejä: on todisteita siitä, että tuolloin naisilla oli erityisen vahvat omistusoikeudet.

Tämän vuosisadan ollessa kysymyksessä naisen aseman tarkastelu on ollut yhteydessä siihen, miten on mahdollista muuttaa naisen asemaa poliittisin keinoin. Korostihan Mao Zedong sitä, että nainen kannattaa puolta taivaasta. Mutta asenteiden muuttumiseen tarvitaan muutakin kuin uusien lakien säätämistä.

Arkipäivän historiaa

Sieltä täältä ajan virrasta on mahdollista nostaa esiin ”suurnaisia”, keisarinnoja, ruonoilijattaria tai taiteilijoita. Mutta heidän kauttaan ei avaudu kuvaa laajemmin naisen elämästä, sillä tavallaan he ovat nousseet arjen yläpuolelle ”miesten maailmaan”. Heidät löytää virallisen historiankirjoituksen sivuilta.

Amerikkalainen tutkija, Itä-Aasian kielten ja kulttuurien professori Illinnoisin yliopistosta, Patricia Ebrey on kirjoittanut erityisesti Song-kauden naisen elämästä; yksi hänen viimeisimpiä tutkimuksiaan on The Inner Quarters, Marriage and the Lives of Chinese Women in the Sung Period. Hän on myös kääntänyt kiinalaisia tekstejä, jotka liittyvät kiinalaisen perheen elämään tuona aikana, kuten uuskungfutselaisen oppineen Zhu Xin (1130–1200) kirjoitukset, jotka käsittelevät häitä, hautajaisia ja muita perheen elämään liittyviä rituaaleja. Ebreyn näkemyksen mukaan avioliittoinstituutiota ja -käytäntöjä tutkimalla saa monipuolisemman kuvan naisen elämästä – ja naisen perspektiivistä katsottuna – kuin keskittymällä pelkästään perheen aseman tarkasteluun.

Kiinalaisessa systeemissä perheen selkäranka on mieskeskeinen, isästä poikaan ja sitä kautta pojanpoikaan ja niin edelleen. Tämähän näkyy nykyisinkin korostuneesti Kiinan valtion suosiman ”yhden lapsen” -politiikan myötä, kun ainoan lapsen toivotaan olevan poika. Traditionaalisen kiinalaisen perhesysteemin onkin nähty olevan naista syrjivä.

Miehen kokemusta perheestä voisi luonnehtia sanalla jatkuvuus ja naisen kokemusta sanalla epäjatkuvuus. Sillä suurin osa miehistä pysyi koko elämänsä ajan sen perheen piirissä, johon oli syntynyt. Parhaimmassa tapauksessa nainen muutti vain kerran mennäkseen naimisiin. Mutta usein naisen kohtalona oli avioero, paluu syntymäkotiin leskeyden koittaessa tai sitten hänet voitiin myydä (toistuvastikin) palvelijattareksi ja jalkavaimoksi.

Naisen ja miehen elinpiirit

Kungfutselaisessa traditiossa tehtiin tarkka erottelu miehen ja naisen elinpiirien välille. Riittien kirjan mukaan miesten ja naisten tulisi viettää suurin osa ajastaan erikseen ja silloinkin kun heidän oli oltava yhdessä heidän tuli välttää fyysistä kontaktia. Tämä periaate näkyy myös perinteisessä kiinalaisessa arkkitehtuurissa, jossa julkisen ja yksityisen elämän tarpeet on otettu huomioon. Julkisia rakennuksia hallitsee suoraviivaisuus, hierarkkinen rakenne ja suuret, avoimet näkymät; yksityistilat taas ovat labyrintinomaisia ja salaperäistä. Silloinkin jos nainen oli samassa huonetilassa miehen kanssa hän oli läsnä vain sermin takana.

Fyysisen erottamisen periaate ulotettiin moniin toimintoihin. Esimerkiksi hautajaisvaatetuksessa oli kummallekin sukupuolelle oma versionsa, samoin tyttö toimitti hautajaisrituaalin toisella tavalla kuin poika. Kungfutselaiset hyveet olivat itsestään selvyys oppineen eliitin keskuudessa ja sukupuolten välinen erottelu näyttää toimineen tiukimmin juuri heidän keskuudessaan. Kuten Ebrey asian ilmaisee: ”Yläluokka teki erityisyytensä näkyväksi laittamalla naisensa pois näkyvistä.”

Iällä oli myös merkitystä. Jokaisen yhteiskuntaluokan piirissä niiden naisten, jotka olivat seksuaalisesti haavoittuvampia – vuosissa ilmaistuna suurin piirtein 10 vuotiaasta 35–40 -vuotiaaseen – oletettiin pysyvän poissa miesten silmistä.

Kuvataiteen piiristä löytyy lukuisia maalauksia, joissa miehet ovat naisten ympäröiminä, mutta näiden naisten oletettiin olevan palvelijoita, viihdyttäjiä tai kurtisaaneja eikä muiden miesten kanssa naimisissa olevia naisia. Sitäpaitsi vaikka naiset lukumääräisesti saattoivatkin maalauksissa ylittää miesten määrän, miehet olivat silti kuvien keskipiste. Itse asiassa naispalvelijoiden läsnäolo osoitti kuvatun miehen mahtavuutta – hänellä oli riittävästi valtaa ja varallisuutta voidakseen olla monien naisten palvelema ja viihdyttämä.

Pukeutumista ja kampausta käytettiin myös yleensä, kuten monissa muissakin kulttuureissa, korostamaan sukupuolten välisiä eroja. Naiset pukeutuivat kirkkaamman värisiin ja koristeellisempiin vaatteisiin, kun miesten pukeutumista hallitsi yksi väri, joko musta tai taitettu valkoinen. Kuvataiteessa nainen on Song-kaudella hauraampi ja hennompi kuin edeltäneellä Tang-kaudella. Naisen haurastuminen voidaan toisaalta nähdä jalkojen sitomisen leviämisen seurauksena, mutta toisaalta on huomattava että tuolloin mieskuvassakin tapahtui muutos pehmeämpään suuntaan. Tang-kaudella miehen korostettiin olevan voimakas, taitava sotilas, ja hevoset näyttelivät tärkeätä osaa elämässä. Song-kaudella miesihanteeksi tulee oppinut, älyllisesti eikä fyysisesti voimakas mies. Jotta kontrasti miehen ja naisen välillä säilyy – että mies on edelleen se vahvempi – nainen saa tulla vieläkin heikomman ja avuttomamman näköiseksi.

Nykyisin me näemme jalkojen sitomisen äärimmäisenä alistamisen keinona. Se vaikuttaa todella naisen fyysiseen olemassaoloon, toisella tavalla kuin tiukkojen korsettien käyttö länsimaissa. Sidotuin jaloin ei juuri liikuta ulkona, ”miesten maailmassa”. Onkin vaikeata, miltei mahdotonta, ymmärtää, että nuo ”kultaiset liljat”, kuten niitä runollisesti nimitettiin, olivat aikanaan kauneuden symboli.

Muutosten aikaa

Viimeisten vuosikymmenten aikana on ilmestynyt useita romaaneja – sekä fiktiivisia että omaelämänkerrallisia – joissa kiinalaiset naiset ovat kertoneet äitiensä ja isoäitiensä elämäntarinan. Muutokset ovat olleet valtavia pelkästään tämän vuosisadan kuluessa. Jos Song-kauden äidit päättivät sitoa tyttäriensä jalat uskoessaan, että heillä näin olisi ”parempi” tulevaisuus, niin Qing-kauden lopulla äidit alkoivat saada vastaansa tyttäriä, joiden onnistui irrottautua tuosta traditiosta ja kulkea ”isojalkaisina”.

Kulttuurivallankumous pyrki yhdenmukaistamaan pukeutumisen ja saattamaan naisen tasa-arvoiseksi miehen kanssa, ”ottaamaan puolet taivaasta harteilleen”. Se myös rikkoi perheinstituutiota vanhassa muodossaan. Vaikka nykyään historiankirjoituksessa korostetaankin sitä, että Kiina ei ole muuttumaton – kuten Kiinaa on joskus ollut tapana kuvailla – niin ei voi silti kieltää, etteikö Kiinan historiasta löydy ”itsepäistä”, jatkuvaa pyrkimystä palata tiettyyn tasapainon tilaan poikkeamien jälkeen. On ollut kosmologisia periaatteita, joita on pidetty itsestään selvyyksinä, kuten sitä, että elävien ja kuolleiden välillä on yhteys ja että tuo yhteys pysyy yllä määrätyllä tavalla, jatkumossa jonka kantavia voimia ovat olleet miespuoliset jälkeläiset.

Edellä lyhyesti kuvaamana piirteet naisen historiasta eivät ole vielä kovin kaukaista historiaa. Sen läsnäolon voi löytää vaikka lukemalla englanninkielistä mutta kiinalaisten tekemää aikakausijulkaisua Women of China. Sen sivuilta löytyvät menneen lisäksi myös tulevaisuuden unelmat ja se millaisena nykynainen Kiinassa halutaan nähdä. Kuva ei ole ristiriidaton.